sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Sweet & cute


Sunnuntaipäivä on mennyt tehdessä näitä makeita herkkuja :)  Kuvassa meidän Mikki-kissamme tuoksuttelee suklaamuffinssia.







Mansikka ja muffinssi lähtevät kaverilleni synttärilahjaksi. Toivottavasti miellyttää (:
Ohjeen otin Candy Magazine-lehdestä, jonka ostin lankamaailmasta. Ohjelehti on ruotsiksi, mutta siihen mukaan on laitettu suomenkieliset ohjeet. Jos joskus tulee tuo vastaan niin suosittelen ostamista! :)





lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kesäloma ♥

Noniin. Nyt on sitten suvivirret ja jäähyväislaulut laulettu ja kevätjuhlat pidetty. Kesäloma! ♥ 

Olisin jälleen kerran aatellut tehdä kukkapostauksen... mutta nyt se ei sitten oikein onnistukkaan. Kukkia on siis tehty ( niin, olen koukussa kukkiin ). Noh, ne kukat meni sitten opettajille, kun oli viimenen lukuvuosi siinä koulussa, niin aattelin tehdä jotakin niille. Mutta kiireessä sitten unohtu kokonaan kuvien otto, joten pahoittelen että nyt ei ole niistä mitään näytettävää... 
Eli tein siis neljä kukkaa, laitoin ne kiinni kortteihin, ja käsityön opettajalle tein lisäksi minimaalisen korin, joka valmistui hetkessä. Mulla ei nyt oo siitäkään kuvaa, mutta samanlainen siitä tuli kuin tuosta alla olevasta korista, mutta vaan vähän pienempi.




Jotta tämä postaus ei jäisi niin lyhyeksi, ajattelin laittaa muutaman kuvan koulussa tehdyistä käsitöistä.





(Pahoittelen kuvan laatua)


Keskeneräisinä käsitöinä ovat tällä hetkellä mm. säärystimet neuloen, joista ohjeen ja idean löysin täältä. Myös isoäidinneliöpeitto on tekeillä, melkein valmis (vauvan peitto). Pari palaa on tekemättä, langat vaan loppui kesken. Siitä lisää myöhemmin.

Ilma on nyt aika  synkkä ulkona, mutta toivotaan että se vielä siitä kirkastuisi lähipäivinä (:
Oikein mukavaa kesää kaikille!